Last weekend I went to see this one flat which is on sale near us. Like ours it´s 50´s build row house in three levels with tiny garden but the condition was so crap and price way too high. Okay -it was bit bigger. There was four bedrooms. However - I wasn´t impressed at all.
Despite all this, I started to make weird renovating plans on my head. - Hey design dummy! We are nor looking for a new flat. I hate this when my mind starts to fly.
Edit. Sorry! I had AGAIN these really weird misspellings... I try -my best.
***
Kävin katsomassa viikonloppuna yhtä asuntoa. Ihan huvikseni, kun näyttö alkoi.
50-luvulla rakennettu rivari, kolmessa tasossa ja pieni pihan tynkä. Vähän kun meillä mutta silti ei. Remppapommi jonka hintapyyntö oli iso vitsi. No, oli siinä huoneet kaikille lapsille. En ollut mitenkään otettu. Huomasin silti -ihan puolihuolimattomasti, suunnittelevani remppaa päässäni. Miten kylppäristä jossa on sellainen vaaleanruskea feikkimarmorikaakeli saisi kivan. Ja keittiö, millainen siitä tulisi ja sitä rataa. Ta ta ta taaaa... Tässä sitä ollaan, silmät lautasena, suu supussa ja pää ihan pilvissä kun oikeitakin töitä pitäisi tehdä. Todella koomista. Emme etsi asuntoa. Piste. Pidän tästä, kaikkinen vikoineenkin. En vaan saa käydä asuntonäytöissä -nyt muistan sen.
(edit. Aaaapua, mikä kirjoitusvirhe taas otsikossa. Ei pitäisi kirjoittaa ollenkaan, näillä pesusieni aivoilla. Saa siis nauraa, mut ei oo pakko.) Tämä on juuri sitä itseäni kohtaan tuntemaa myötähäpeää, joka nousi jo korviin asti.