This post has nothing to do with interiors or design but once a while it´s just so good to be away from home and see beautiful places and meet nice, new people so... Here´s few picks from last week´s Italy - Cupramontana journey. I´ve always been a fan of Italy but after this journey I´m BIG fan. Our host was the Colonnara wine estate which is owned by more than 120 farmers around the area so actually it´s a cooperative. Journey was intensive and even I know now something about wines, thank´s to Emiliano (on the left). The Grape festival (Sagra dell´Uva), what we went to see, was also special a kind. Daniela, Emiliano and Massimiliano - Thank you!
***
Rehellisesti - kuuluun niihin jotka ostavat viininsä tai kuohuvan, hyvin helposti etiketin mukaan... Ja olen kyllä saanut kuulla siitä ajoittain. No - kukin on seppä omalla sarallaan. Mutta nyt tässäkin pikkupäässä on muutama muru aika napakkaa viinitietoutta. Kiitos isäntämmeColonnaran viinitalon - tai pitäisikö sanoa kollektiivin, koska ko. tilan omistaa reippaat 120 viljelijää Cupramontanan aluelta, Marchen maakunnasta.
Silmiä avaava reissu monessakin mielessä. Ensinnäkkin Italialaisten suhde maahansa ja erityisesti viineihinsä on ihailtava. Intohimoa ja tunnetta riittää. Ja se, sekä ylpeys omasta maasta, huokui myös meitä kierrättäneestä Emilianosta (kuvassa vasemmalla). Viini on maataloustuote johon suhtaudutaan maanläheisesti, mutta samalla myös kunnioittaen. Ja ruoka kuuluu aina kuvaan. Nyt siis myös ymmärrän paremmin mieheni työmatkoilla kehittämää keskivartaloa... Kolmen tunnin viinitasting lounaat. Huoh.
Tuo sadonkorjuufestari, jota me käytännössä menimme katsomaan, oli myös ihan omansa. Ikähaitari kulkee vauvoista vaareihin ja kaikilla oli hyvät fiilikset. Rettelöintiä, housuunsa kuseskelijoita tai ylipäänsä suomalaishenkisiä humalaisia ei ollut. Perheet tulevat syömään ja juomaan joskus yhdentoista maissa. Ruoka on tuhtia ja viiniä on paljon. Lapset istuvat pöydissä tai nukkuvat rattaissa. Meillä täällä - en osaa edes kuvitella. Festarit järkätään talkoovoimin, eli kaikki tekevät työtä ilmaiseksi. Jokaisen ruokakojun takana on joku kollektiivi, tyyliin paikallinen metsästysseura, urheilukerho tms. ja tuotto kerätään seuralle. Kohtalaisen idyllistä. Yhtäkään poliisia en nähnyt, ainostaan symppiksiä vanhoja pappoja "järjestysmiehinä".